|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
Esimerkiksi vanhat autot voi olla "retroharrastus". Kuvassa Mini.
Retrolla tarkoitetaan vanhojen muotien harrastamista. Etuliitteenä sana tarkoittaa takaisin tai taaksepäin suuntautuvaa esimerkiksi ilmaisussa retrospektiivinen. Myös verbiä "retroilla" käytetään. Usein "retroilussa" kyse on harrastajan omassa lapsuudessa, nuoruudessa tai menneisyydessä vallinneiden muotien ja ilmiöiden kertaamisesta, siis tietynlaisesta nostalgiasta. Retroharrastukset kohdistuvat usein 1950–1980-lukuihin eli nykyisten keski-ikäisten ja keski-ikäistyvien ihmisten lapsuuden ja nuoruuden aikoihin. Toisaalta retroharrastuksia esiintyy myös nuorten keskuudessa ja tällöin nostalgia voi kohdistua henkilön omaa syntymää varhaisempiin aikoihin. Toisinaan retroharrastus muodostuu populaarikulttuuriseksi kultti-ilmiöksi.
muokkaa Esimerkkejä retroharrastuksistamuokkaa Retropelit
"Retropelien" harrastamisella tarkoitetaan 1970-luvulta 1990-luvun alkuvuosille julkaistujen tietokone- ja videopelien pelaamista. muokkaa RockmusiikkiRockmusiikissa "retro" viittaa lähinnä 1950–1980-luvuilla julkaistujen rocklevytysten keräilyyn ja kuunteluun, sekä noina vuosikymmeninä esiintyneiden rocktyylien jäljittelyyn nykyisten yhtyeiden musiikissa. muokkaa 1950-luku1950-luvun populaarikulttuuriin, muotoiluun, autoihin ja vaatemuotiin kohdistuvat retroharrastukset ovat olleet merkittävä alakulttuurinen ilmiö 1970-luvulta lähtien. muokkaa Katso myös |
| All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog. |