Osin entisöity Meksikon intiaanien rakkentama Cholulan pyramiditemppeli.
Porraspyramidi rakennelma, joka kapenee portaittain ylöspäin mentäessä. Yleensä sen pohja on neliö tai suorakaide. Muutamat muinaiset kansat rakensivat porraspyramidin muotoisia temppeleitä ja hautoja. Mesopotamian ja lähialueiden muinaisa porraspyramideja kutsutaan nimellä zikkurat. Intiaanien Mesoamerikassa nykyisen Etelä-Meksikon seuduilla rakennettiin ennen eurooppalaisten tuloa laajalti porraspyramidimaisia monumentteja lähinnä temppeleiksi. Nykyään on tehty joitain asuin- ja toimistorakennuksia, jotka tietoisesti jäljittelevät muinaisia porraspyramideja.
muokkaa Muinaiset porraspyramidit
Muinaisten kansojen rakentamat porraspyramidit olivat joko temppeleitä tai hautoja. Niiden uskotaan kehittyneen siten, että alettiin rakentaa ensin korokkeita, ja sitten korokkeita korokkeiden päälle. Porraspyramideja tehtiin muun muassa kivestä ja auringossa kuivatuista adobe-savitiilistä. Adobe-savitiilistä tehdyt ovat nykyään suureksi osaksi sortuneet. Porraspyramideja rakensivat muun muassa muinaiset egyptiläiset, muinaiset mesopotamialaiset sekä Mesoamerikan intiaanit. Myös vanhimmat Egyptin pyramidit ovat porraspyramideja, joista tunnetuin on Saqqaran porraspyramidi. Mesopotamian muinaisia porrasmaisia temppelipyramidenja kutsutaan nimellä zikkurat. Eridussa ja Urukissa tehtyjen kaivausten mukaan ne kehittyivät temppelien korokkeista. Samaa korokkeista kehittymistä tapahtui myös muinaisessa Perussa ja Mesoamerikassa. Muinaisen Perun pyramidit, huacat, lienevät olleen esikuvina Mesoamerikan pyramideille. Mesoamerikan pyramidit olivat tavallismmin temppeleitä, mutta esimerkiksi maya-alueen Palenquesta on löydetty pyramidin sisältä hauta. Moniin Mesoamerikan porraspyramideihin liittyi muun muassa verisiä ihmisuhreja. Monia Mesoamerikan porraspyramideja rakennettiin ajan myötä yhä suuremmiksi siten, että pyramidi kuorrutettiin uudelle pyramidilla aina 52 vuoden välein. Tunnettuja Mesoamerikan porraspyramideja ovat jo hävitetyt asteekkien Tenochtitlánin pyramidit ja hävitykseltä säästyneet Teotihuacánin muinaiset pyramidit. Mesoamerikan pyramideissa esiintyy niin sanottu talud-tablero-tyyli, jossa viistot reunat ja tasanteet vuorottelevat.
|