Naistutkimus.html
 
| ca | de | en | es | fr | it | nl | no | pl | pt | ru | ro | fi | sv | tr | vo |


 

Helsingin yliopiston naistutkimusta tekevä Kristiina-instituutti on saanut nimensä Ruotsin kuningattaren Kristiinan mukaan. Abraham Wuchters, Drottning Kristina, 1661.

Naistutkimus on monitieteinen oppiaine ja tutkimusala, jonka tavoitteena on tutkia ja tuottaa tietoa siitä, kuinka sukupuoli ja sukupuolten väliset suhteet järjestävät erilaisia yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja historiallisia ilmiöitä. Naistutkimus on kattokäsite, johon sisältyvät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus sekä lesbo-, homo- ja queer-tutkimus.

Naistutkimus on luonteeltaan kriittistä tutkimusta, koska se kyseenalaistaa sukupuolen itsestäänselvyyden. Samalla naistutkimus pyrkii muuttamaan naisten alistamista tuottavia ja ylläpitäviä rakenteita sekä käytäntöjä. Tieteenkritiikki on keskeinen osa naistutkimusta. Yhtäältä naistutkimus pyrkii purkamaan tieteen mieskeskeisyyttä ja tieteessä vallitsevia ajatustapoja ja valtarakenteita. Toisaalta sen tehtävänä on rakentaa vaihtoehtoisia ajattelun malleja ja tulkintatapoja.

Pohjoismaissa ja monissa englanninkielisissä yhteyksissä puhutaan naistutkimuksen lisäksi yleisesti sukupuolitutkimuksesta (ruotsiksi genusvetenskap, englanniksi gender studies). Näiden molempien kanssa rinnakkain käytetään myös nimitystä feministinen tutkimus.

Sisällysluettelo

muokkaa Historia

Naistutkimus tuli yliopistoihin ensin Yhdysvalloissa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun radikaaliliikehdinnän myötä.

muokkaa Naistutkimus Suomessa

Suomen ensimmäinen naistutkimuksen laitos perustettiin 1986 Åbo Akademihin. Tampereen yliopiston naistutkimuslaitos ja Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti perustettiin 1990-luvun vaihteessa.

Naistutkimuksen maisteriohjelmia on nykyään Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Lapin yliopistoissa. Sivuaineena naistutkimusta voi opiskella lisäksi Joensuun, Oulun ja Turun yliopistoissa – muissa paitsi Oulussa on myös naistutkimuksen professuuri. Ensimmäinen naistutkimuksen maisteri valmistui Helsingin yliopistosta huhtikuussa 2005 ja ensimmäinen tohtori marraskuussa 2005. Suomessa oli arvion mukaan vuonna 2003 noin 90 tavalla tai toisella naistutkimukseen liittyvää väitöskirjaa tekevää jatko-opiskelijaa.[1]

muokkaa Tietoteoreettinen tausta

Naistutkimuksessa on pohdittu, miten tieteen miesvaltaisuus vaikuttaa tutkimuksen kohteen ja menetelmien valinnoillaan siihen, millaista tietoa se tuottaa. Tiedekriittisen naistutkimuksen mukaan kaikki tutkimus on väistämättä näkökulmasidonnaista eikä siten objektiivista. Eri näkökulmista tuotettua tietoa ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Tämän kriittiselle naistutkimukselle keskeisen ajatuksen on toisaalta katsottu vievän sen harjoittamasta tiedekritiikistä mielekkyyden, koska naistutkimuksen tuottama tieto ei sen oman määritelmän mukaan olisi valtavirtatiedettä todempaa. Filosofi Louise Antony kutsuu kyseistä ongelmaa näkökulmasidonnaisuuden paradoksiksi.[2]

Filosofi Sandra Harding tarjosi 1980-luvulla näkökulmasidonnaisuuden paradoksin ratkaisuksi feministisen standpoint-teorian, jonka mukaan tieteen objektiivisuus tulee ymmärtää uudella tavalla: se on tutkimusta alistettujen ryhmien lähtökohdista käsin. Hardingin mukaan tieteellinen tutkimus on välttämättä näkökulmasidonnaista, mutta jotkut näkökulmat ovat toisia parempia. Standpoint merkitsee tietoisesti omaksuttua näkökulmaa.[2]

1990-luvulla monet tieteenfilosofit asettivat feministisen tutkimusohjelman kyseenalaiseksi, mikä osaltaan johti standpoint-teorian uudelleenarviointiin. 2000-luvulla on esitetty, että sosiaalinen tietoteoria voisi tarjota näkökulmasidonnaisuuden paradoksille kestävämmän ratkaisun. Suomalainen Kristina Rolin ehdottaa, että tutkimuksessa hyväksyttävä subjektiivisuus tulisi rajata konkreettisiin väitteisiin, kuten metodologisiin ratkaisuihin. Eri näkökulmia voitaisiin puolestaan arvioida sillä perusteella, miten hyvin ne noudattavat objektiivisen keskusteluyhteisön pelisääntöjä, ja naistutkimus voisi toimia yhtenä pelisääntöjen määrittäjänä.[2]

muokkaa Metodologia

Naistutkimuksessa on perinteisesti suosittu erilaisia laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkijat ovat pohtineet tieteellisinä tosiasioina esitettyjen väitteiden poliittista vaikutusvaltaa. Erilaiset kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät ja erityisesti niihin liittyvä tieteellinen positivismi on nähty vallan retoriikkoina, joilla tiedemiehet vyöryttävät omat käsityksensä objektiiviseksi tiedoksi, kritiikin ulottumattomiin. Tällaisten menetelmien on katsottu jättävän naisten kokemuksen kannalta tärkeitä seikkoja huomiotta. Kuitenkin tilastollisin menetelmin tehdyt kyselyt, asennetutkimukset ja tilastot ovat olleet tärkeitä seksismin ja epäoikeudenmukaisuuden osoittamisessa.[3]

Naistutkimuksessa on viime vuosina katsottu tilastotieteellisiä menetelmiä uudesta näkökulmasta. Feministitutkija Ann Oakley, joka 1980-luvulla arvosteli voimakkaasti kvantitatiivista tutkimusotetta ja tilastojen sisältämää seksismiä, on 2000-luvulla päätynyt puhumaan kvantitatiivisten ja kokeellisten menetelmien puolesta, koska ne hänen mukaansa tarjoavat naistutkijalle usein vahvemman pohjan väittää tietävänsä jotakin.[3]

Väkivaltatutkija Suvi Ronkaisen mukaan feministisen tutkimuksen kannalta on olennaista havaita, että tilastotietoja tarkastellessa erilaisilla näkökulmilla on merkitystä niiden tulkinnan kannalta. Tulkinta eroaa analyysistä siten, että siinä tutkimuksen tuottamat vihjeet ja oivallukset peilataan jonkin tietyn ajattelutavan kautta. Vallalle ja feministisille tietämisen tavoille herkkä luenta avaa Ronkaisen mukaan hedelmällisen näkökulman kvantitatiiviseen tutkimukseen. Esimerkiksi väkivallan vastainen ja uhreja tukeva työ on saanut laajemmin yhteiskunnallista tukea vasta kun feministiset tilastotulkinnat ja naisuhritutkimukset, joissa väkivallan käsite on määritelty uudella tavalla, ovat osoittaneet naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden.[3]

muokkaa Naistutkimuksen kritiikki

Pääartikkeli: Naistutkimuksen kritiikki

Naistutkimus on kohdannut 1990-luvulta lähtien voimistuvaa sisäistä arvostelua Yhdysvalloissa, jossa entiset naistutkijat, kuten Camille Paglia, Christina Hoff Sommers ja Daphne Patai ovat tuoneet julki siihen liittyviä ongelmia. Arvostelun kohteena on naistutkimus, jonka taustalla on feministiseen aatteeseen liittyviä pyrkimyksiä. Arvostelijoiden mukaan feministisellä tutkimuksella on haitallisia vaikutuksia yliopistolliseen tutkimukseen, politiikkaan, sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä nuorten naisten kehitykseen.

Suomessa on 2000-luvulla käyty väittelyä naistutkimuksesta. Filosofit, kuten Ilkka Niiniluoto ja Kristina Rolin ovat kyseenalaistaneet feministisen tietoteorian. Evoluutiopsykologian kannattajat ovat puolestaan esittäneet, että naistutkimuksen sukupuolijako ei vastaa luonnontieteen antamaa kuvaa. Naisten ja miesten välisessä tasa-arvokeskustelussa feminististen väkivaltatutkimusten on väitetty edustavan sukupuolisyrjintää. Jyrkimmissä puheenvuoroissa naistutkimuksen on esitetty olevan akateemista näennäistiedettä.[4]

muokkaa Lähteet

  1. ↑ Minna Urponen: Mitä naistutkimus on?
  2. ↑ 2,0 2,1 2,2 Rolin, K. (2005): Tutkimuksen näkökulmasidonnaisuuden paradoksi. Teoksessa Husu, L. ja Rolin, K. (toim.): Tiede, tieto ja sukupuoli. Helsinki: Gaudeamus, s. 97–111.
  3. ↑ 3,0 3,1 3,2 Ronkainen, S. (2004): Kvantitatiivisuus, tulkinnallisuus ja feministinen tutkimus, teoksessa Liljeström M. (toim.): Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta. Tampere: Vastapaino.
  4. ↑ Patrik Austin: Naistutkimus kuumentaa tunteita. Totuus riippuu näkökulmasta, väittävät feministit. Helsingin Sanomat, Tiede & Luonto 4.3.2008, s. D2

muokkaa Katso myös

muokkaa Kirjallisuutta

  • Anttonen, Anneli et al. (toim.): Feministejä: Aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-066-X.
  • Braidotti, Rosi: Riitasointuja. (Patterns of dissonance: An essay on women in contemporary french philosophy, 1991.) Suomennos: Päivi Kosonen et al. Tampere: Vastapaino, 1993. ISBN 951-9066-66-7.
  • Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (toim.): Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen. 2. painos 2004. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-9066-96-9.

muokkaa Aiheesta muualla
All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog.